lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kevään ja kesän juhliin




Kevät on täällä, ja pian kesän juhlat lähestyvät.

Pari vuotta sitten virkkaamani pitsihuivin kaveriksi virkkasin nyt pienen laukun, jotka valkoisina sopivat yhteen monenväristen juhlavaatteiden kanssa.










Pitsihuivi on virkattu Novitan virkkauslangan vyötteestä otetun ohjeen mukaan, ilman hapsuja ja hieman suurempana.
Laukun ohje löytyi Drops Designin sivuilta, ja se on tehty luonnonvalkoisesta Novitan Kotiväki -langasta.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Pikkuiselle


Kummilapselleni tein viime kesänä syntymälahjaksi pienet tossut Maddaleenan ohjeella käyttäen Novitan Wool -lankaa.







Joululahjaksi valmistui Aleena-mekko, jonka niin ikään kudoin Novitan Wool-langasta.












maanantai 8. maaliskuuta 2010

Neuleita

Tämän talven aikana olen tehnyt itselleni kaksi erilaista neuletta; liivin ja tunikan.
Liivin ohje löytyi Suuri Käsityö -lehdestä 3/2009, ja se oli aivan pakko saada. Ehkä teen samalla mallilla joskus myös erivärisen. Liivii on käytetty Sandnes Alfa -lankaa, jota onnistuin netin kautta ostamaan melko edulliseen hintaan. Palmikkotunikan ohje löytyi taas netistä Novitan nettisivuilta. Sen tein 7 veljestä -langasta.



Lämpöistä talvipakkasiin

Pipoja pitää olla joka lähtöön! Eri värisiä, eri mallisia, joka fiilikseen omanlaisensa. Tässä palmikkopipoja viime ja tältä talvelta.



Valkoinen pipo on tehty Novita Mambo -langasta. Pipossa on 60 silmukkaa, ja se on kudottu kaavalla: 2 oikein, 2 nurin, 6 oikein, 2 nurin. Palmikonkierrot joka 8. kerroksella.
Ruskea pipo on tehty Novitan 7 veljeksestä. Silmukoita on 96; 4 oikein, 4 nurin, palmikonkierrot joka 5. kerroksella.

Äidiltä saadusta vanhasta Novitan langasta tein salomonin solmuilla huivin.
Ohje salomoninsolmujen tekoon löytyy täältä. Työ on aloitettu huivin kärjestä.

Tervetuloa!

On mukava jakaa ajatuksia omista kiinnostuksen aiheista, niin kuin käsitöistä, muiden kanssa. Vaihtelevasti kädessäni kilisevät puikot tai virkkuukoukku - mistä milloinkin innostun :) Innostutaan yhdessä!